Mietin tuossa illalla ja vielä aamullakin, että mitkä kaikki asiat on mennyt pieleen, että oon täs tilantees mis nyt oon. Mitkä asiat on vaikuttanut siihen, että musta on tullut tälläinen ku nyt olen. Ei olis pitänyt alkaa kelailemaan vanhoja juttuja. Sitä vaan tajus, että on mennyt todellakin huonosti ja kauemmin ku on itte ees tajunnu. Huomasin myös mitkä asiat on vaikuttanut siihen, että musta on tullut niin sulkeutunut, epäluuloinen ja lähestulkoon sairaalloisen vainoharhainen. Kirjotan niistä myöhemmin, nyt ei oikein pysty.

Mutta pitkästä aikaa olen aidosti katkera. Miks toisille lyödään heti kättelyssä käteen semmoset kortit, joilla ei pärjää kun tuurilla ? Jotenkin tuntuu että ihan alusta asti suunta on ollut selvä. Tuntuu vaan ettei mulla oo koskaan ollut ees mahdollisuutta mielekkääseen elämään. Ja nyt jos koskaan tuntuu siltä, että pitäis kaikki asiat kaivella ylös, käsitellä ne jos meinaa joskus tästä elämästä nauttia. Olla onnellinen. Mutta olen myös ensimmäistä kertaa varma, että ei musta yksinkertaisesti ole siihen. En mää pysty ettiin syitä tai syytttään ketään tästä. En oikeesti osaa ku itteniäni syyttää ja syyllistää. Se on vaan se juttu jonka osaa. Aina kaikki ongelmat ja muut on kaadettu mun niskaan, ja oon aina uskonut että minähän ne asiat oon ryssinyt ku muut niin sanoo. Kai se toisaalta totta on, tähän on tultu ja tästä en ikinä tuu kunnolla luovimaan ulos. Pitää koittaa nauttia niistä harvoista asioista joista viel kiksejä saa ja koittaa tottua tähän. Yksinolemiseen.